Varkauden Aluelämmön vuosikertomus 2024 julkaistu
Vuosi 2024 oli Varkauden Aluelämmölle haastava. Nyt katse suunnataan kuitenkin vakaaseen tulevaisuuteen ja investointeihin.
Varkauden Aluelämpö Oy on julkaissut vuoden 2024 vuosikertomuksensa. Vaikka tilikausi päättyi tappiollisena, yhtiön toimitusjohtaja Mikko Onkalo näkee tulevaisuuden valoisampana.
”Totta kai vuosi 2024 oli haastava, mutta nyt on saatu myös osakasyhtiö Riikinvoiman kanssa auki olleet asiat sovittua. Tätä vuotta kun katsoo, niin suunta on selvästi parempaan.”
Paikallisen lämmöntuotannon tulevaisuus tukevalla pohjalla
Vuoden 2024 liikevaihto oli 15,1 miljoonaa euroa, ja tilikauden tappio 984 000 euroa. Tappion taustalla olivat erityisesti Riikinvoima Oy:n suunnittelemattomat seisokit lämmityskaudella. Näistä aiheutuneet lisäkustannukset jouduttiin kattamaan varatuotannolla, mikä nosti tuotantokustannuksia.
Onkalo kuitenkin korostaa yhtiön vahvaa taloudellista perustaa.
”Vaikka tappio tuli ja luottoja on jouduttu nostamaan, tase on edelleen vahva. Nyt mennään eteenpäin ja katse on investoinneissa ja digitalisaatiossa – niiden kautta rakennamme tulevaisuutta.”
Yhtiö investoi vuonna 2024 lähes 500 000 euroa, pääosin kaukolämpöverkoston perusparannuksiin. Tulevaisuudessa suunnitteilla on myös uusia ratkaisuja hukkalämpöjen ja lämpöpumppujen hyödyntämiseksi.
Kaukolämmön toimitusvarmuus erinomaisella tasolla
Etenkin vuoden 2024 alku oli sääolosuhteiltaan haastava, mutta toimitusvarmuus säilyi korkeana.
”Vaikka alkuvuonna oli kovia pakkasia ja Riikinvoiman tuotannossa häiriöitä, lämpö on saatu turvattua kaikissa tilanteissa. Se kertoo järjestelmän luotettavuudesta”, Onkalo toteaa.
Varkauden Aluelämpö on onnistunut pitämään kaukolämmön hinnat valtakunnallisesti kilpailukykyisinä, mikä on ollut tärkeää asiakkaille myös taloudellisesti haastavina aikoina.
“Meidän tärkein tehtävämme on turvata kaukolämmön saanti varkautelaisille asukkaille ja yrityksille. Sen osalta myös vuosi 2024 oli onnistunut”, Onkalo tiivistää.
Vuosikertomus on luettavissa kokonaisuudessaan yhtiön verkkosivuilla: Vuosikertomus 2024
Lisätietoja:
Mikko Onkalo
Toimitusjohtaja
Varkauden Aluelämpö Oy
mikko.onkalo@varkaudenaluelampo.fi