Nyt on syytä juhlaan – Varkauden Aluelämpö 50 vuotta paikallisen lämmön tekijänä
Puolen vuosisadan ajan Varkauden Aluelämpö on huolehtinut siitä, että lämpöä riittää luotettavasti varkautelaisten koteihin, yrityksiin ja julkisiin rakennuksiin. Samalla yhtiö on ollut mukana vahvistamassa kaupungin elinvoimaa pitämällä kaukolämmön hinnan kilpailukykyisenä ja kehittämällä energiantuotantoa kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja.

Tänä syksynä koko Varkaudella on syytä juhlaan, kun paikallinen kaukolämpöyhtiö täyttää 50 vuotta. Toimitusjohtaja Mikko Onkalon mukaan yksi Aluelämmön suurimmista saavutuksista on kyky uudistua.
”Energiamurros on muuttanut koko toimialaa jo parin vuosikymmenen ajan. Silti olemme pysyneet kehityksen mukana, onnistuneet tekemään oikeita ratkaisuja ja säilyttäneet asiakkaiden luottamuksen”, Onkalo sanoo.
Varkauden Aluelämmön 50-vuotinen historia on samalla kertomus suomalaisen energiantuotannon muutoksesta. Kun yhtiö perustettiin vuonna 1976, lämpö tuotettiin käytännössä kokonaan öljyllä. Tänään öljyn osuus lämmöntuotannosta on enää alle kaksi prosenttia.
Öljystä lähes päästöttömään lämmöntuotantoon
Ensimmäinen kaukolämpöverkko rakennettiin nykyisen Haijanvirran ja Kaura-Ahon alueelle. Sieltä verkko laajeni vähitellen Joutenlahden kautta kohti keskustaa tavoitteenaan tuoda kaukolämpö yhä useamman varkautelaisen ulottuville.
Vuosikymmenten aikana myös lämmöntuotanto muuttui. Bioenergia alkoi korvata öljyä 1980-luvun lopulla, ja vuonna 2014 alkanut yhteistyö Riikinvoiman kanssa vauhditti siirtymää entisestään.
”Kun Aluelämpö täytti 40 vuotta vuonna 2016, öljyn osuus oli enää 10 prosenttia, mikä oli jo merkittävä saavutus silloisten kansallisten ilmastotavoitteiden näkökulmasta”, Onkalo kertoo.
Seuraava askel on sähkökattilan käyttöönotto, jonka avulla öljyn käyttöä voidaan vähentää edelleen.
“Jos meillä on ensi vuonna sähkökattila käytössä, öljyn käyttö voi painua jo hyvin lähelle nollaa. Täysin siitä ei kuitenkaan päästä vielä pitkään aikaan, koska öljyllä on edelleen tärkeä rooli varautumisessa ja häiriötilanteissa”, Onkalo lisää.
Lue lisää sähkökattilan vaikutuksista Varkaudessa

Edullinen kaukolämpö jättää rahaa Varkauteen
Kaukolämmön merkitystä mitataan usein toimitusvarmuudella, energiatehokkuudella ja päästövähennyksillä. Yhtä tärkeä vaikutus näkyy kuitenkin paikallisessa taloudessa.
Varkauden kaukolämmön hinta on ollut pitkään valtakunnallista keskiarvoa edullisempi. Taustalla ovat vuosien aikana tehdyt investoinnit, tuotannon kehittäminen sekä digitalisaation hyödyntäminen energiatehokkuuden parantamisessa.
Onkalo on laskenut, että nykyisellä hintatasolla Varkauden Aluelämmön asiakkaat säästävät vuosittain yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa verrattuna valtakunnalliseen kaukolämmön keskiarvoon.
”Monesti puhutaan vain energian hinnasta, mutta harvemmin siitä, mitä vaikutuksia sillä on alueen elinvoimaan. Säästöt ovat rahaa, joka jää asiakkaiden ja paikallisen talouden käyttöön.”
Hänen mukaansa pieni yhtiö voi siis olla merkitykseltään suuri, kun se pystyy kehittämään toimintaansa ja tarjoamaan asiakkailleen kohtuuhintaista kaukolämpöä.
Edullinen kaukolämpö vahvistaa Varkauden elinvoimaa
Varkauden Aluelämmöllä teknologian kehittämisellä tavoitellaan entistä varmempaa ja edullisempaa lämpöä. Yksi merkittävimmistä muutoksista on tapahtunut datan hyödyntämisessä ja lämmöntuotannon optimoinnissa.
Digitalisaation ja automaation ansiosta kaukolämpöverkoston toimintaa voidaan seurata ja ohjata aiempaa tarkemmin. Tulokset näkyvät verkostohäviöiden pienenemisessä: vuonna 2007 verkostohäviöt olivat noin 19 prosenttia, kun nykyään ne ovat enää noin 9,6 prosenttia.
”Kun sitä tarkastellaan tuotantokustannusten näkökulmasta, puhutaan vuositasolla noin miljoonan euron vaikutuksesta. Se kertoo hyvin siitä, mitä jatkuvalla kehitystyöllä voidaan saavuttaa,” Onkalo sanoo.
Kehitystyön taustalla on lopulta yksi kaukolämmön peruslupaus: lämmön on tultava perille joka päivä, säästä ja tilanteesta riippumatta. Siksi tuotannon optimointi, hajautettu tuotanto, useat tuotantolaitokset ja varajärjestelmät ovat ennen kaikkea osa varkautelaisten arjen huoltovarmuutta.
Lue, miten toimitusvarmuus taataan Varkaudessa
Millaista kaukolämpöä Varkaudessa tuotetaan vuonna 2036?
Viimeisen 50 vuoden aikana kaukolämmön tuotanto on muuttunut merkittävästi. Onkalon mukaan seuraava kehitysaskel on entistä älykkäämpi kaukolämpö: kulutusta ennakoidaan tarkemmin, tuotantoa optimoidaan reaaliaikaisemmin ja eri energialähteitä yhdistetään joustavasti tarpeen mukaan.
Merkittävässä roolissa voivat olla myös datakeskusten, teollisuuden ja kiinteistöjen hukkalämmöt, joita voidaan tulevaisuudessa hyödyntää nykyistä tehokkaammin osana kaukolämpöverkkoa.
”Energia liikkuu verkostossa yhä älykkäämmin, ja näen siinä paljon mahdollisuuksia”, Mikko Onkalo arvioi.
Samalla asiakkaiden rooli voi muuttua pelkästä energian käyttäjästä myös energian tuottajaksi. Esimerkiksi suurempien kiinteistöjen hukkalämpöjä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa.
Viidenkymmenen vuoden jälkeen perustehtävä on kuitenkin sama kuin vuonna 1976: tuottaa luotettavaa lämpöä varkautelaisille myös tulevaisuudessa.
”Matkamme on vielä alussa, mutta olemme hyvässä vauhdissa”, Onkalo toteaa.
