Läpi Suomen taloyhtiöihin energiansäästöä tuoneella palvelulla tuloksia myös Varkaudessa
Suomen taloyhtiöt ovat karsineet energiankulutustaan LeanHeat-teknologian avulla jo yli 10 vuoden ajan. Nyt palvelu tuo säästöä kerrostalon lämmityskustannuksiin myös Varkaudessa.

Miten taloyhtiöiden lämmityskustannukset muodostuvat?
Kerrostaloissa lämmityskustannukset usein sulautuvat osaksi yhtiövastiketta, joten niiden suuruutta on taloyhtiöissä toisinaan vaikeaa hahmottaa.
Kuka maksaa kaukolämmön kerrostalossa? Tutustu vastaukseen videolta!
Kerrostalossa lämmityskuluihin kuluu kuitenkin helposti jopa 25–30 % taloyhtiön kaikista hoitokuluista vuodessa, mikä tekee lämmityksestä yhden taloyhtiöiden suurimmista kulueristä.
Esimerkiksi nämä asiat vaikuttavat kerrostalojen ja taloyhtiöiden lämmityskustannuksiin
- Lämmitysjärjestelmän kunto. Epätasapainoinen patteriverkosto, vanhat venttiilit tai puutteellinen automatiikka nostavat kulutusta. Tutustu patteriverkoston tasapainotukseen.
- Rakennuksen eristys ja ilmanvaihto. Kun talon rakenteelliset ominaisuudet otetaan huomioon esimerkiksi Digilämpö-palvelulla, voidaan merkittävästi laskea kerrostalon lämmityskustannuksia.
- Asukkaiden tottumukset. Huoneistojen korkeat lämpötilat ja esimerkiksi tuuletus lisäävät lämmitystarvetta. Digilämmön avulla kulutustottumuksista syntyvät lämmityspiikit havaitaan ja niihin voidaan etsiä taloyhtiölle sopivat ratkaisut.
- Ulkolämpötilat ja säätilat. Kerrostalon lämmityskustannukset ovat sidonnaisia sääolosuhteisiin. Digilämmöllä esimerkiksi yöpakkasista johtuviin kulutuspiikkeihin voidaan varautua ennakkoon.
Mikäli taloyhtiön hoitovastike on esimerkiksi keskimääräinen 4,50 euroa jokaista asunnon neliömetriä kohti kuukaudessa, pelkästään lämmitykseen menee yksittäiseltä asunnonomistajalta kuukaudessa noin 81 euroa. Tämä näkyy myös alla olevasta laskelmasta:
Jos hoitovastike on esimerkiksi 4,50 €/m²/kk, ja lämmityksen osuus on noin 30 %, niin:
- 1,35 €/m²/kk menee lämmitykseen.
- 60 m² asunnossa tämä tarkoittaa noin 81 € pelkästään lämmityskuluja kuukaudessa.
Tehokkaimmat tavat laskea kerrostalon lämmityskustannuksia:
- Tunnistaa asukkaiden asumistottumukset ja ohjeistaa tehokkaaseen tuuletukseen ja suositeltuihin sisälämpötiloihin.
- Huolehtia taloyhtiön lämmityslaitteiston kunnosta ja oikea-aiakisesta huollosta.
- Hyödyntää Varkauden Aluelämmön Digilämpö-palvelua kerrostalon lämmityskustannusten alentamiseksi ja lämpöenergian käytön optimoimiseksi.
Digilämpö-palvelulla voi laskea kerrostalon lämmityskustannuksia yli 10 % lähtötilanteeseen verrattuna.
Suomalaista teknologiaa suomalaisten taloyhtiöiden lämmityskustannusten alentamiseen
LeanHeat on samannimisen suomalaisen yrityksen vuodesta 2011 alkaen kehittämä järjestelmä, joka on suunniteltu suomalaisten kiinteistöjen, erityisesti taloyhtiöiden energiankulutuksen optimointiin. Sen avulla kerrostalojen lämmityskustannuksia voidaan laskea merkittävästi.
Varkauden Aluelämpö tarjoaa Digilämpö-palvelun avulla LeanHeat-järjestelmän tukemaan varkautelaisten kerrostalojen lämmityskustannusten pienentämistä.
Järjestelmä hyödyntää huoneistokohtaisilla mittareilla kerättäviä reaaliaikaisia olosuhdetietoja, sääennusteita ja muuta kiinteistökohtaista, energiankulutukseen liittyvää dataa energiansäästön luomiseksi. Älykkään lämmönsäätimen ansiosta järjestelmä voi optimoida taloyhtiön kaukolämmön kulutusta suoraan haluttujen, asetettujen lämpötilojen mukaan.
Miten älykäs lämmönsäädin vaikuttaa kerrostalon lämmityskustannuksiin?
Älykäs lämmönsäädin on taloyhtiön lämmönjakokeskukseen asennettava lämmönsäädin, joka mahdollistaa taloyhtiön kaukolämmön automaattisen optimoinnin.
Taloyhtiön lämmönsäätö voidaan päivittää älykkääksi joko uusimalla lämmönsäädin kokonaan, tai päivittämällä nykyinen lämmönsäädin.
Älykäs lämmönsäädin on edellytys LeanHeat-järjestelmällä tehtävälle optimoinnille, jolla saavutetaan yleensä noin 10 prosenttia säästöä taloyhtiön lämmityskustannuksiin lähtötilanteeseen verrattuna.
Valtakunnallinen LeanHeat-teknologia Digilämmön taustalla
LeanHeat-järjestelmä on useiden kaukolämpöyhtiöiden optimointipalvelujen taustalla. Siihen pohjautuu myös Varkauden Aluelämmön Digilämpö-palvelu, jolla saadaan selkeää säästöä kerrostalon lämmityskustannuksiin.
“Digilämpö-palvelulla tuomme LeanHeat-järjestelmän edut kaikkien kaukolämmön piirissä olevien varkautelaisten taloyhtiöiden saataville; energiatehokkuuden, säästöt sekä ympäristöystävällisyyden”, kertoo Jyrki Väänänen.
Varkautelaiseen Digilämpö-palveluun kuuluu niin älykäs lämmönsäädin, olosuhdetiedot mahdollistavat huoneistokohtaiset anturit, kuin itse LeanHeat-järjestelmä, jonka avulla taloyhtiön kaukolämmön kulutusta optimoidaan.
Mitä Digilämpö-palveluun kuuluu?
- Älykäs lämmönsäädin
- Huoneistokohtaiset lämpötila- ja kosteusanturit
- LeanHeat-pohjainen järjestelmä, joka optimoi taloyhtiön energiankulutusta automaattisesti ja luo taloyhtiölle vähintään 10 % energiansäästöä lähtötilanteeseen verrattuna
Tutustu tarkemmin taloyhtiöiden Digilämpö palveluun – Lataa Digilämpö-opas
Kaukolämmön kysyntäjousto koko Varkauden asialla
Kaukolämpöinsinööri Väänäsen mukaan Digilämpö-palvelun käyttöönotto yleistyy vähitellen varkautelaisissa taloyhtiöissä. Digilämmön yleistyminen mahdollistaisi kaukolämmön kysyntäjouston käyttöönoton Varkaudessa, jolla parannettaisiin koko paikallisen kaukolämmön energiatehokkuutta.
“Kaukolämmön kysyntäjoustolla on mahdollista tasata energian kulutusta ja leikata kalliita kulutushuippuja ilman, että asumisolosuhteissa tapahtuu lainkaan muutosta”, Väänänen kertoo.
“Kysyntäjousto tasapainottaa merkittävästi paikallista kaukolämmöntuotantoa. Siitä on merkittäviä hyötyjä paitsi taloyhtiöille, myös kaikille kaukolämpöasiakkaille”, hän kuvailee.
Miksi taloyhtiön kannattaa osallistua kaukolämmön kysyntäjoustoon?
- Taloyhtiön lämmityskustannukset pienevät, kun lämpöä käytetään optimaalisesti.
- Pienempi kulutus pienentää myös perusmaksun suuruutta.
- Taloyhtiön ympäristöystävällisyys paranee, kun lämpöä ei karkaa harakoille.
Varkaudessa jo erinomaisia tuloksia energiankulutuksen optimoinnista taloyhtiöissä
Valtakunnallisesti käytössä oleva LeanHeat-teknologia tukee siis taloyhtiöiden energiansäästöä myös Varkaudessa.
Väänäsen mukaan Digilämpö-palvelulla on saavutettu paikallisesti erinomaisia tuloksia.
“Joissakin kohteissa on ylletty jopa yli 17 prosentin säästöön lähtötilanteisiin verrattuna”, hän kertoo.
Aluelämmön kaukolämpöinsinööri rohkaiseekin vielä Digilämpöön liittymättömiä taloyhtiöitä ottamaan palvelun käyttöönoton taloyhtiön asialistalle.
“Digilämmössä hyvin riskittömällä sijoituksella voi varmistaa edullisemmat vastikkeet koko taloyhtiöön pitkälle tulevaisuuteen”, Väänänen sanoo.
Oletko jo tutustunut taloyhtiöiden Digilämpö-palveluun?
Ota yhteyttä Jyrki Väänäseen, ja kysy lisää taloyhtiösi Digilämpöön liittymisestä
puh. 020 7347 411
jyrki.vaananen@varkaudenaluelampo.fi
Kerrostalon lämmityskustannusten pienentäminen Digilämpö-palvelulla
- Kerrostalon lämmityskustannukset ovat taloyhtiöissä osa huoltovastiketta, mutta ne voivat kattaa siitä jopa 30 prosenttia kuukaudessa.
- Lämmityskustannusten pienentämisellä voidaan pienentää hoitovastiketta tai kerryttää taloyhtiön kassaa tulevaisuuden remonttitarpeisiin.
- Lämmityskustannuksissa voi säästää lämmön kulutustottumuksia muuttamalla, pitämällä kerrostalon lämmityslaitteet ajan tasalla ja energiatehokkaina, sekä optimoimalla lämmitystä siihen vaikuttavien tekijöiden mukaisesti Digilämpö-palvelulla.
- Digilämpö ottaa huomioon kerrostalon rakenteelliset ominaisuudet, kuten eristyksen ja ilmanvaihdon, asukkaiden kulutustottumukset sekä säätilan, ja mukauttaa lämmitystä niiden mukaisesti niin, että energiaa säästyy. Samalla asumismukavuus säilyy tai jopa paranee.
- Varkauden Aluelämmön Digilämpö-palvelu voi tuoda kerrostalon lämmityskustannuksiin jopa 10 prosenttia säästöä.
Päivitetty 24.9.2025
