Varkauden Warkis ry ja WP-35 kannustavat varkautelaisia jääurheilun pariin Aluelämmön tuella
Warkis Varkaus ry:n ja WP-35:n urheiluseurojen luistelukouluissa harjoitellaan ottamaan ensi kosketus jäähän leikin kautta. Varkauden Aluelämpö tukee paikallisia luistelukouluja, jotta yhä useammalla varkautelaisella lapsella olisi mahdollisuus kokeilla uutta harrastusta.
Varkaudessa luistelu kuuluu monen lapsen talveen, ja tästä kiitos kuuluu aktiivisesti toimiville urheiluseuroille, Warkikselle ja WP-35:lle. Molempien seurojen luistelukoulut tarjoavat lapsille turvallista opetusta jäällä liikkumisen perusasioihin: tasapainon löytämiseen, kaatumiseen ja liikkeelle lähtemiseen.
Warkiksella opetellaan luistelemaan leikin kautta
Warkiksen lapsille suunnattu kerran viikossa kokoontuva luistelukoulu on toiminut yli 10 vuotta. Harrastus on suunnattu vasta-alkajille, alle kouluikäisille lapsille, joista nuorimmat ovat 3–4-vuotiaita.
“Tähän kouluun tullessa ei tarvitse osata vielä luistella ollenkaan. Opettelemme luistimilla liikkeelle lähtemistä ja tutustumme lajiin leikinomaisesti”, kertoo Warkis Varkaus ry:n puheenjohtaja Marko Luostarinen.
Harjoittelun tueksi jäälle on tervetullut mukaan lapsen läheinen, kuten vanhempi tai isompi sisarus. Tällä tavoin lapsen mukana on joku, jonka kanssa harjoitella kaatumista ja takaisin luistimille nousemista.
Warkiksen päätoiminen junioripäällikkö Thomas Jansson toimii luistelukoulun vastuuohjaajana ja varmistaa, että toiminta on turvallista. Lapset saavat esimerkiksi käyttää erilaisia luistelutukia.
Sponsorituella kustannetaan ohjaajien palkkiot, luistelutuet ja jäävuorot
“Käytännössä Aluelämmön tuki mahdollistaa sen, että voimme lähes ilmaiseksi tarjota harrastustoimintaa varkautelaisille lapsille. Mukaan saa tulla myös lähialueilta, kuten Joroisista”, Luostarinen toteaa.
20 euron vuosimaksuun kuuluu kymmenen euron jäsenmaksu, ja toisella kympillä hankitaan kaikille jääkiekkoliiton vakuutukset.
“Tuella saamme hoidettua ohjaajien palkkiot, ostettua uusia luistelutukia ja leikkivälineitä sekä katettua jäävuorojen vuokrat.”
Luostarisen mukaan edullinen vuosimaksu laskee huomattavasti vanhempien kynnystä tuoda lapset tutustumaan jäähän.
”Sillä on iso merkitys paikallisille perheille, että lapset voivat kokeilla uusia harrastuksia maltillisilla hinnoilla. Tärkeintä on, että mahdollisuus harrastukseen ei kaadu kalliisiin hintoihin.”
Luistelukoulusta sarjajoukkueisiin
Luostarinen näkee edullisessa luistelukoulussa paljon positiivisia vaikutuksia sekä alueen perheille että Varkauden jääurheiluun.
“Lapsille on tietenkin tärkeintä oppia luistelemaan. Warkiksen näkökulmasta olisi arvokasta saada vielä lisää harrastajia jatkamaan Leijona-kiekkokouluun ja sitä kautta juniorijoukkueeseen”, hän kuvailee.
Leijona-kiekkokouluun siirrytään normaalisti 5–6-vuotiaina. Luistelukoulu ja kiekkokoulu toimivat samassa kaukalossa, jolloin luisteluharrastusta on helppo jatkaa tutussa paikassa taitojen karttuessa.
Warkiksessa on tänä päivänä paljon nuoria kiekkoilijoita, jotka ovat tulleet alun perin luistelukouluun.
”Lapset ovat tulleet harjoittelemaan esimerkiksi äidin tai ukin kanssa liikkeelle lähtöä, sitten siirtyneet Leijonakouluun ja lopulta U9-joukkueeseen pelaamaan sarjapelejä. Vuosien kuluessa he voivat edetä aikuisten sarjoihin asti.”
Esimerkkinä tästä on Luostarisen oma poika, joka on tällä hetkellä U16-joukkueessa. Molemmissa vanhemmissa joukkueissa U16 ja U18 pelaa monta nuorta, jotka ovat aloittaneet luistelukoulussa 3–5-vuotiaina.
Tähtiseuran merkki takaa toiminnan laadukkuuden
Luostarinen pohtii Varkaudessa pienenevien ikäluokkien merkitystä luistelukoulun tulevaisuudelle. Harrastajamäärä on kuitenkin saatu pysymään melko vakiona, vaikka ikäluokat ovat pienentyneet huomattavasti esimerkiksi verrattuna 2008–2010 syntyneiden ikäluokkiin, jotka pelaavat nykyisissä U16- ja U18-joukkueissa.
”Tämä on osoitus siitä, että luistelu ja jääkiekko sekä Warkis kiinnostavat lapsia ja nuoria edelleen.”
Mainitsemisen arvoista on myös Warkiksen kaksi vuotta sitten saama Tähtiseuran status. Tähtimerkki on Olympiakomitean, lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen takaama maininta siitä, että seuran toiminta on laadukasta, vastuullista ja inhimillistä.
“Täytämme toisin sanoen tähtiseuran kriteerit, mistä olen hyvin tyytyväinen. Meillä on asiat todella hyvin täällä.”
Lue lisää Warkiksen luistelukoulusta ja ilmoittautumisesta
Luistelutaitoja voi harjoitella myös WP-35-jääpalloseurassa
Samaa ajatusta toteutetaan myös WP-35:n maksuttomassa luistelukoulussa, joka on suunnattu alle 10-vuotiaille lapsille. Seuran juniorikoordinaattori Vesa Tuppurainen kertoi vuonna 2024 osallistujamäärien olleen ilahduttavan suuria.
“Ilmainen luistelukoulu on saanut erittäin positiivisen vastaanoton. Asiantuntevien ohjaajiemme opastuksella pystymme antamaan luisteluopetusta kaiken tasoisille lapsille.”
Varkautelaisessa WP-35-seurassa on pelattu jääpalloa jo 90 vuotta, ja Varkauden Aluelämpö on sponsoroinut seuraa vuosikymmeniä. Iso osa Aluelämmön tuesta menee jäävuorojen hankkimiseen, mutta varoilla on katettu myös toimintaan liittyviä tärkeitä välineitä, kuten palloja, mailoja ja luistelutukia.
WP-35:n luistelukouluun voi tulla mukaan koko kauden ajan.
Sekä Warkis että WP-35 jakavat saman tavoitteen: tarjota mahdollisuus luistelutaitoon jokaiselle varkautelaiselle lapselle.
Tutustu tarkemmin sponsoroimaamme WP-35:n jääpalloseuraan ja luistelukouluun
