Paikallinen kaukolämpö on edullinen ja vastuullinen valinta
Varkaudessa kaukolämpöä on kehitetty jo 50 vuoden ajan kuntalaisten eduksi. Aluelämmön toimitusjohtaja Mikko Onkalo kertoo, että paikallinen lämpö tuotetaan jatkossakin vastuullisesti ja lähellä.
Varkaudessa kaukolämpö ei nimestään poiketen tule kaukaa, vaan tehdään ennen kaikkea lähellä ja paikallisin voimin. Keväällä 2026 50-vuotta täyttävän yhtiön perustehtävä on säilynyt vuosien mittaan samana: tarjota paikallisille asukkaille toimitusvarmaa, edullista ja vastuullista lämpöä.
“Vuosikymmenet ovat vaihtuneet ja maailma muuttunut, mutta silti teemme päätökset aina kuntalaisten etu ensimmäisenä”, kertoo Mikko Onkalo, Varkauden Aluelämmön toimitusjohtaja.
Kaukolämpöä lähialueen resursseista
Varkautelaisten kaukolämmöntuotannon edullisuus ja vastuullisuus perustuu paikallisten resurssien hyödyntämiseen. Kun lämpö ja sen lähteet tulevat läheltä, kustannuksia säästyy ja hinta voidaan pitää Suomen keskimääräistä tasoa alhaisempana.
Lämmöntuotanto kierrätyskelvottomasta jätteestä on hyvä esimerkki tehokkaasta paikallisten resurssien käytöstä ja kiertotaloudesta.
“Mikäli kierrätyskelvottomasta jätteestä ei tehtäisi lämpöä, täytyisi sille keksiä muu loppusijoituskohde”, Onkalo tiivistää.
Riikinvoiman ekovoimalaitos ei toki ole ainoa lähde paikalliselle lämmölle. Aluelämmöllä hyödynnetään myös esimerkiksi A-Rehun Varkauden tehtailta saatavaa kaurankuoripellettiä lämmöntuotannossa.
“Kaurankuori on hyvä energiaraaka-aine, jota syntyy rehutuotannon sivutuotteena. On luonnollista hyödyntää se paikallisessa lämmöntuotannossa”, kertoo Onkalo.
Paikallista voimaa myös kehitystyöhön
Varkautelaisilla lämmöntuotannon resursseilla päästään pitkä harppaus eteenpäin, kun edistetään vastuullista ja edullista kaukolämpöä.
Yksinään lämmönlähteiden kehittäminen ei kuitenkaan riitä. Myös kaukolämpöverkkoon tulee kiinnittää huomiota, jotta arvokkailla resursseilla tuotettu lämpö riittää pidemmälle. Varkaudessa onkin viime vuosina panostettu myös lämmön jakelun optimointiin.
“Kun toiminta on tehokasta niin lämmön tuotannon kuin jakelunkin osalta, paikallisilla resursseilla päästään pitkälle ja toimitusvarmuus on yli 99 prosenttia”, Onkalo huomauttaa.
Sama pätee myös Aluelämmön henkilöstöön. Tehokkaalla tiimillä saadaan paljon aikaan ja samalla tuetaan alueen elinvoimaa tarjoamalla niin yrityksille kuin asukkaillekin mahdollisuus kustannustehokkaaseen lämmitykseen.
“Varkaudessa on ihan omanlaisensa kaukolämpöverkko, ja siihen on vuosien saatossa paikallisten ammattilaisten toimesta löydetty juuri tälle alueelle toimivat ratkaisut”, Onkalo kuvailee.
Varkautelainen lämpö tehdään pitkäjänteisellä työllä
Vaikka perusasiat ja toimitusvarmuus ovat Varkaudessa kaukolämmön osalta olleet jo pitkään huippuluokkaa, kehitettävää riittää silti aina. Maailman muuttuessa myös lämmöntuotanto kehittyy ja vaatii uudenlaista ajattelua.
“Lämpöpumput tuntuvat olevan myös kiinteistökohtaisesti se päivän sana, mutta usein paljon tehokkaampiin ratkaisuihin päästää keskitetysti kaukolämmöntuotantoa kehittämällä”, arvioi Onkalo.
Varkauden kaukolämpötoiminnassa ei tyydytäkään nykytilaan, vaan huolella tehtävä strategiatyö ulottuu kymmenien vuosien päähän. Tavoitteena on luopua öljystä kokonaan sekä hyödyntää mahdollisuuksien mukaan myös energiamarkkinoiden joustoja.
Lähitulevaisuuden kehitykseen voidaan listata esimerkiksi datakeskuksen hukkalämpöpotentiaalin selvittäminen sekä erilaiset polttamattomat lämmöntuotantotavat. Hätiköityjä päätöksiä Aluelämmöllä ei tulla tekemään.
”Emme hae pikavoittoja, vaan teemme järkeviä ja kannattavia ratkaisuja pitkälle aikavälille”, Onkalo korostaa.